lauantai 24. tammikuuta 2015

kpl 10

10. Evoluutiota tutkitaan monella tavalla

Fossiilit ovat vähintään 10 000 vuotta sitten eläneiden eliöiden jäänteitä. Niiden avulla saadaan tietoa aiemmin maapallolla eläneistä kasveista ja eläimistä. On huomattu, että mitä vanhempia fossiilit ovat sitä yksinkertaisempia ne ovat. Fossiilien iänmäärityksessä käytetään apuna johtofossiileita ja kaikissa eliöissä esiintyviä radioaktiivisia aineita. 






Eläviksi fossiileiksi kutsutaan sellaisia eliöitä, jotka ovat säilyneet samanlaisina hyvin pitkän aikaa. Esimerkiksi siili, neidonhiuspuu ja varsieväkala ovat eläviä fossiileita. 


Fossiilisarjojen avulla voidaan nähdä eliölajien kehitys. Alla olevassa kuvassa nähdään hevosen kehitys. 

Nykyään evoluutiota tutkitaan paljon molekyylitasolla, jolloin saadaan aiempaa tarkempaa tietoa. DNA:n rakennetta tutkimalla voidaan esimerkiksi selvittää eliöiden sukulaislajeja. Mitä enemmän kahden lajin DNA:t eroavat toisistaan, sitä kaukaisempaa sukua ne ovat toisilleen. Evoluution tärkeä todiste on se, kun eliöillä on pitkälti yhteinen geenistö ja DNA:n koodikieli. Esimerkiksi ihmisen ja hiiren DNA on noin 90% samanlainen. 
Evoluution todisteita ovat myös surkastumat ja lajien käyttäytyminen. Käyttäytymistä tutkimalla voidaan selvittää lajien välisiä sukulaisuussuhteita. Esimerkkejä evoluutiosta ovat esimerkiksi teollisuusmelanismi ja sairaalabakteerit. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti