7. Populaatioista voi syntyä vähitellen uusia lajeja
Kaikki maapallon eliölajit ovat evoluution tulosta. Evoluutio tarkoittaa lajinkehitystä, missä lajit muuttuvat ja niistä voi kehittyä uusia lajeja. Evoluutio on jatkunut koko maapallon olemassa olon ajan, ja sen ansiosta on niin paljon erilaisia eliölajeja. Biologinen monimuotoisuus onkin evoluution ansiota.
mikroevoluutio: Samaan lajiin kuuluvien toisistaan poikkeavien populaatioiden kehittyminen, eli saman lajin populaatioiden perimän muuttuminen erilaisiksi. Mikroevoluutio perustuu geenistön muutoksiin.
makroelvoluutio: Uusien lajien syntyyn johtavaa evoluutiota. Makroevoluutio perustuu populaation perinnölliseen erilaistumiseen ja populaatioiden välisiin risteytymisesteisiin. Seurausta eri populaatioiden mikroevoluutiosta.
Uusien lajien syntyminen edellyttää jotakin estettä (esim. vuoristo) joka estää populaatioiden välisen geenivirran. Useimmiten geenivirran katkaiseekin maantieteellinen este, kuten meri, vuoristo, aavikko tai jäätikkö. Kun populaatiot ovat toisistaan erillä, ne alkavat kehittyä eri suuntiin, jos ympäristöolot ovat erilaiset. Kehittymistä ei tapahdu aina molemmissa populaatioissa, vaan toinen populaatio saattaa pysyä alkuperäisen kaltaisena.
Lisääntymisesteitä eli isolaatioita:
- populaatiot elävät eri alueilla tai kaukana toisistaan
- populaatioiden elinympäristö on erilainen
- lisääntymisajat ovat eri aikaan
- soidinkäyttäytyminen on niin erilaista, että eri lajin koiraat ja naaraat eivät parittele keskenään
- sukuelinten tai kukkien rakenne on erilainen
- sukusolut hylkivät toisiaan tai ne eivät yhdisty
- hedelmöitys tapahtuu mutta alkio ei kehity normaalisti
- risteymä on steriili eli lissäntymiskyvytön
- risteymien mahdollisten jälkeläisten lisääntymiskyky on heikentynyt
Sattumakin voi vaikuttaa uuden lajin syntymiseen. Esimerkiksi suuret luonnonmullistukset kuten tulivuorenpurkaukset ja tsunamit voivat sattumalta tuhota suurimman osan populaatiosta. Tällöin jäljelle jääneistä yksilöistä alkaa kehittyä uusi populaatio. Jäljelle jääneiden geenit eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia, ja siksi lajin kehittyminen voi hidastua tai pysähtyä.
Pullonkaulailmiöllä tarkoitetaan tapahtumaa, jossa populaation yksilöiden lukumäärä laskee tilapäisesti muutamaan yksilöön luonnonkatastrofin tai ihmisen toiminnan seurauksena. Tällaisessa tapauksessa populaation geeniperimä voi muuttua hyvinkin merkittävästi.
makroelvoluutio: Uusien lajien syntyyn johtavaa evoluutiota. Makroevoluutio perustuu populaation perinnölliseen erilaistumiseen ja populaatioiden välisiin risteytymisesteisiin. Seurausta eri populaatioiden mikroevoluutiosta.
Uusien lajien syntyminen edellyttää jotakin estettä (esim. vuoristo) joka estää populaatioiden välisen geenivirran. Useimmiten geenivirran katkaiseekin maantieteellinen este, kuten meri, vuoristo, aavikko tai jäätikkö. Kun populaatiot ovat toisistaan erillä, ne alkavat kehittyä eri suuntiin, jos ympäristöolot ovat erilaiset. Kehittymistä ei tapahdu aina molemmissa populaatioissa, vaan toinen populaatio saattaa pysyä alkuperäisen kaltaisena.
Lisääntymisesteitä eli isolaatioita:
- populaatiot elävät eri alueilla tai kaukana toisistaan
- populaatioiden elinympäristö on erilainen
- lisääntymisajat ovat eri aikaan
- soidinkäyttäytyminen on niin erilaista, että eri lajin koiraat ja naaraat eivät parittele keskenään
- sukuelinten tai kukkien rakenne on erilainen
- sukusolut hylkivät toisiaan tai ne eivät yhdisty
- hedelmöitys tapahtuu mutta alkio ei kehity normaalisti
- risteymä on steriili eli lissäntymiskyvytön
- risteymien mahdollisten jälkeläisten lisääntymiskyky on heikentynyt
Leijonan ja tiikerin risteymä on steriili.
Sattumakin voi vaikuttaa uuden lajin syntymiseen. Esimerkiksi suuret luonnonmullistukset kuten tulivuorenpurkaukset ja tsunamit voivat sattumalta tuhota suurimman osan populaatiosta. Tällöin jäljelle jääneistä yksilöistä alkaa kehittyä uusi populaatio. Jäljelle jääneiden geenit eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia, ja siksi lajin kehittyminen voi hidastua tai pysähtyä.
Pullonkaulailmiöllä tarkoitetaan tapahtumaa, jossa populaation yksilöiden lukumäärä laskee tilapäisesti muutamaan yksilöön luonnonkatastrofin tai ihmisen toiminnan seurauksena. Tällaisessa tapauksessa populaation geeniperimä voi muuttua hyvinkin merkittävästi.
Nykyisen evoluutioteorian keksijänä pidetään Charles Darwinia. Hänen päätelmänsä mullistivat käsitystä elämän synnystä vuonna 1858. Darwinin evoluutioteorian keskeinen ajatus on se, että elämällä on yhteinen alkuperä. Se tarkoittaa, että myös ihminen on kehittynyt vähitellen alemmista selkärankaisista luonnonvalinnan kautta. Luonnonvalinnalla Darwin tarkoitti sitä, että kelpoisimmat yksilöt säilyvät hengissä ja heikommat tai huonosti sopeutuneet kuolevat.
Darwin tutki paljon lintuja ollessaan Galapagossaarilla ja huomasi, että niille oli kehittynyt erilaisia nokkia, koska ne söivät erilaista ravintoa. Linnut olivat sopeutuneet elinympäristöönsä ja siksi niiden rakenne oli erilainen. Myöhemmin nämä linnut nimettiin Darwinin sirkuiksi.
Darwinin teoriaa on täydennetty biologisten tutkimusten tuomilla tuloksilla. Nykyisen tietämyksen mukaan evoluutio perustuu:
- eloiöiden lisääntymiseen
- ominaisuuksien periytymiseen
- muunteluun
- kilpailuun
- valintaan
- isolaatioon
- sattumaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti