sunnuntai 11. tammikuuta 2015

kpl 5

5. Muuntelu on evoluution edellytys

Muuntelu on evoluution edellytys, koska se auttaa lajeja sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Yksilön ominaisuudet riippuvat pitkälti vanhemmilta saaduista geeneistä. Osa muuntelusta on kuitenkin ympäristön aikaansaamaa. Ympäristön vaikutus näkyy erityisesti kasveilla. Ympäristön aiheuttamaa muuntelua kutsutaan muovautumismuunteluksi. Kuitenkin jokainen yksilö on hieman erilainen esimerkiksi rakenteeltaan tai käyttäytymiseltään. Nämä pienet erot johtuvat muuntelusta.


                       kuva on kirjan sivulta 62

Alleeli tarkoittaa mutaation seurauksena syntynyttä geenin vaihtoehtoista muotoa. Saman geenin eri alleelit vaikuttavat siten, että niistä ilmenee uusia piirteitä.

Geenimutaatiot ovat muuntelun ja evoluution kannalta tärkein mutaatiotyyppi. Kun johonkin ominaisuuteen vaikuttava geeni  muuttuu, voi ominaisuuden ilmeneminen muuttua. Nämä uudet geenit tuottavat populaatioon uusia ominaisuuksia. 

Albinismi on esimerkki mutaatiosta. Albiinon solut eivät tuota väriainetta eli melaniinia.



Populaatiolla tarkoitetaan tietyllä alueella tiettynä aikana elävien saman lajin yksilöiden joukkoa.

Suvuttomassa lisääntymisessä jälkeläiset ovat emoyksilön kaltaisia. Lisääntymisessä ei käytetä sukusoluja, vaan lisääntyminen tapahtuu yleensä jakautumalla tai monistumalla. Suvuton lisääntyminen on tehokkain tapa lisääntyä kunhan ympäristöolot pysyvät vakaina. Nopeat muutokset ympäristössä saattavat tuhota koko populaation, koska perinnöllistä muuntelua syntyy vähän ja sen vaikutukset näkyvät hitaasti. 

Suvullinen lisääntyminen tapahtuu sukusolujen välityksellä. Koiras ja naaras tuottavat paljon sukusoluja, jotka poikkeavat perimältään toisistaan. On sattumanvaraista, mikä siittiö hedelmöittää munasolun. Uuden yksilön geenit ovat sekoitus molempien vanhempien geeneistä, eli jokaisella yksilöllä on hieman erilainen perimä. Suvullisen lisääntymisen seurauksena syntyneet yksilöt eroavat toiminnoiltaan ja rakenteeltaan. 

Partenogeneesi tarkoittaa lisääntymistä, jossa munasolusta kehittyy uusi yksilö ilman hedelmöitystä. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti